Muutaman kilometrin päässä pikkuruisesta Auburen kylästä 914 metrin korkeudella merenpinnasta sijaitseva majapaikkamme "La Taniere" oli vallan erilainen edellisiin verraten. Taiteilija Jacquelinen ja hänen puoliskonsa Regisin 40 euron hintainen rustiikkinen kotimajoitushuone ei ollut koolla pilattu, kylpyhuone oli kyllä tilava. Istuskelemaan mahtui lämpimällä ja valoisalla kuistilla, jolla isäntäväki tarjosi tervetuliaisvalkoviinilasilliset. Itse huone oli turhankin viileä, vastapainoksi lämmikkeenä oli karmean paksu höyhenpeite, jota Tuulevi ei allergisena voinut käyttää (talosta löytyi sentään hänelle pieni peitteen tapainen).
Vaikka huoneen varustelu olikin niukahko ja meille osittain sopimaton, korvasi mahtava näkymä puutteita kummasti. Talon emäntä lainasi kiikareitaan ja opasti katselemaan etelään. Taivaanrannassa siinteli lumihuippuisia vuoria, Alpit näkyivät tähän maailmankolkkaan! Vuoret näkyivät sitten paljain silminkin, kun älysi katsoa oikein. Etenkin, kun yöllisen ukkoskelin jälkeen sää ryhtyi selkenemään.
Myös palvelu pelasi. Aamiaiseksi saimme lähes mitä vain keksimme toivoa. Jacqueline-rouva pesi pyykkimme, kun tiedustelimme lähiseutujen automaattipesuloiden tarjontaa. Pienen korvauksen hän suostui sentään työstään ottamaan. Uinuvassa Auburen kylässä oleva ravitsemusliike Les Hirondelles oli auki ainoastaan tilauksesta, joten isäntäväki informoi ravintoloitsijaa nälkäisistä matkailijoista ensimmäisenä iltana. Oli ruokapaikassa lopulta lisäksemme muitakin aterioitsijoita, mutta mukavaa huolenpitoa kuitenkin.
Mukavaa oli myös kuunnella puheliaan vuokraemäntämme ranskan ja saksan kielten sekamelskalla kertomia tarinoita sota-ajoilta sekä muutakin paikallishistoriaa ja -maantietoutta valottavaa legendaa.
Tuloiltana söimme tavanomaisehkoa, mutta toki herkullista ruokaa: Tuulevi kalkkunaa ja Jukka vasikanseläkettä paikallisen pinot noir -punaviinin kera. Toisena päivän ehtoollinen olikin Elsassin eli ranskaksi Alsacen erikoisuus tarte flambee eli flammekueche, sillä perjantaisin Les Hirondellesin leivinuuni lämpeni ja silloin sopi tilata Routard-matkaopaskirjan mukaan Alsacen aidointa "loimupiirasta". Ja erinomaista evästä se olikin. Yksinkertaista, mutta maukasta. Söimme yhteisvoimin sekä traditionaalisen että chevre-juustoversion. Tupa oli täynnä ruokailevia kanta-asukkaita. Les Hirondellesin seinillä roikkui majapaikkamme emännän maalauksia myyntihenkisesti.
Perjantaina aiemmin päivällä kävimme jaloittelemassa muutaman tovin läheisessä viinitarhojen kehystämässä Riquewihrin umpi-idyllisessä kylässä. Paikka oli kyllä näkemisen arvoinen värikkäine ristikkotaloineen, kapeine kujineen ja kylää ympäröivine muureineen, mutta melkeinpä ylitsepursuavan imelä turistirysä.
Einehdittyämme ylihintaiset quiche lorrainet ja salaatit lähdimme kieputtelemaan Vogeesien siimekseen laudaturin arvoisille pikataipaleille yli eräittenkin solien. Erityismaininnan ansaitsevat Les Trois-Episistä Collet du Lingen, Col du Wettsteinin, Col du Bonhommen ja Col des Bagenellesin kautta Sainte-Marie-aux-Minesiin kurvailevat väylät. Tres bon!
Collet du Lingen laella oli ensimmäisen maailmansodan taistelutantereen maisemissa museo sekä bunkkereita, juoksuhautoja ja piikkilankaesteitä muistuttamassa vuosikymmenten takaisista kauheuksista. Parkkipaikalle pyrähti englantilais-ranskalais-saksalainen prätkäjoukkio. Meitä jututtanut puhelias brittimotoristi harmitteli muistomerkkejä silmäillen, millaisia tyhmyyksiä sitä naapurit ovat toisilleen tehneetkin. Ennätti hän myös ihmetellä, kuinka kaukana kotoa olimmekaan. Samaa muuten hämmästelivät myös ranskalaisprätkäilijät hieman myöhemmin Lac Blancin pysäköintipaikalla. Kaukana ja kaukana, miten sen nyt ottaa...
Lauantai 19.8.2006. Aubure - Col de Freland - Freland - Orbey - Collet du Linge - Hohrodberg - Munster - Metzeral - Landersen - Petit Ballon - Wasserbourg - Osenbach - Lautenbach - Le Markstein - Col du Platzerwasel (1183 m) - Metzeral - Munster - Col de la Schlucht (1139 m) - Le Valtin - Fraize - Ban-de-Laveline - Col de Sainte-Marie (772 m) - Sainte-Marie-aux-Mines - Liepvre - Saint-Hippolyte. 228 km.
Koska majatalossa ei ollut sijaa seuraavaksi yöksi, päätimme muuttaa linnuntietä vain reilun peninkulman päähän Saint-Hippolyten kyläseen, josta saimme yöpuun paikallisesta keskustan chambre d'hotesista.
Päiväetapin tievalinnat osuivat nappiin. Ohjelmassa oli lähes tauotta serpentiiniä, peräkkäisiä vasen-oikea-mutkakombinaatioita, jyrkkää ja loivempaa kaarretta, laskua ja nousua ynnä hienoja panoraamaosuuksia. Etenkin Petit Ballon -vuoren ja Le Marksteinin väliset tienoot olivat yhtä motorismin juhlaa. Col de la Schluchtin mahtavissa rotkomaisemissa kujeileva kuuluisa solatie oli herkkua sompailla ylös, tosin liikennettä oli turhan paljon. Vaikka olimme Vogeesien vuoristossa jo kolmantena kesänä peräkkäin, löytyi seudulta yhä vain meille uusia, ajamattomia huippupätkiä.
Sainte-Marie-aux-Minesissa saimme niskaamme reippaan ukkoskuurollisen vettä. Bensa-asemalla passailimme pahimman ryminän ajan, loppumatka Saint-Hippolyteen menikin sitten kostealla asfaltilla varovaisemmin ajellen.
Majoittautumisen jälkeen - tyhjennettyämme ensin aiemman vuokraemäntämme Jacquelinen meille tyrkyttämän riquewihriläisen kuohuviinipullon - kiirehdimme läheiseen puistoon palokunnan pippaloihin. Kahdellatoista eurolla saimme vartaassa avotulella grillattua sianlihaa plus salaatit, leivät sekä jälkiruokakahvit ja jäätelöt. Ei hassumpaa sapuskaa. Ruokailun jälkeen kaksijäseninen orkesteri tahditti osan juhlakansasta tanssin pyörteisiin. Olipahan tuokin kokemus.
Sunnuntai 20.8.2006. Saint-Hippolyte - Haut-Koenigsbourg - Châtenois - Villé - Col du Kreusweg (768 m) - Le Hohwald - Rothau - La Broque - Schirmeck - Wackenbach - Col du Donon (727 m) - Abreschviller - Walscheid - Haselbourg - La Plan Incliné - Lutzelbourg - Phalsbourg - Oberhof - Graufthal - Oberhof - La Petite-Pierre - Zittersheim - Wingen-sur-Moder - Soucht - Montbronn. 177 km.
Ranskan toiseksi eniten vierailtu linna Haut-Koenigsbourg valvoo maailmanmenoa vuorella Saint-Hippolyten yläpuolella. Syötyämme periranskalaisen aamiaisen, joka sisältää patonkia, pullaa, voita, hilloa, tuoremehua ja maitokahvia (me tosin joimme ranskalaisittain ilmeisen epätavanomaisesti teetä), ja käytyämme pikkunäppärän St-Hippolyten kylällä pienellä aamukävelyllä, päätimme käydä vilkaisemassa rakennelmaa ulkopuolelta .
Haut-Koenigsbourgin ympärillä vallitsi jo aamutuimaan täysi tohina: santarmit ohjasivat liikennettä ja väkeä virtasi muurien sisään. Nopean ulkoisen linnakatsauksen jälkeen lukitsimme määränpääksemme jonkin verran pohjoisempana olevan Montbronnin kylän, josta oli reserveerattu asunto seuraavaksi yöksi.
Päivän programmi sisälsi muikeita kurviteitä ja nähtävyyksiä sopivassa suhteessa. Käytännössä koko reitti oli maukkaasti mutkille vedettyä vähäliikenteistä asfalttiväylää. Kesken hauskan kaarreajelun yllättänyt tihkusade tahi sumu tahi pilvi liukasti paikoittain pikipaikkausten täplittämän ajoradan ja viilensi turhankin tehokkaasti keliä aiheuttaen visiirin itsepintaisen huurtumisen, mitä ei edes "ikkuna" auki ajaminenkaan poistanut. Onneksi kosteaa säätä jatkui vain hetken.
Haut-Koenigsbourgille lieroileva tervapolku lämmitti pyörien sivutkin ajolämpöön heti alkajaisiksi. Muutama muukin sankan puuston keskellä kulkeva serpentiinipätkä huolehti siitä, ettei kuski eikä kyytiläinenkään päässyt pitkästymään. Etenkin välit Villé - Le Hohwald ja Schirmeck - Abreschviller olivat hunajaa! Col du Dononin ja Abreschvillerin välinen rehevien metsien halki vievä korpitaival (tie D44) hämmästytti autiudellaan, kilometrien matkalla ei ollut muuta liikennettä, muttei kyllä asutustakaan.
Lutzelbourgin lounaispuolella ohitimme Reinin-Marnen-kanavan varrella olevan erikoislaatuisen laivahissin La Plan Inclinén, joka rakennettiin vuonna 1969 korvaamaan 17 sulkua. Neljä kilometriä pitkän sulkuryppään läpikäynti vei jokiproomulta ennen vanhaan kokonaisen päivän, laivahissin avulla kannaksen ylitys lyheni neljään minuuttiin. Konstruktio on harvinainen, lähimmät vastaavanlaiset laitteet löytyvät Belgiasta ja Venäjältä.
Savernesta pohjoiseen sijaitsevassa Graufthalin kylässä pysähdyimme hetkeksi kummastelemaan erikoislaatuisia, kallion kielekkeen alle laadittuja troglodyyttiasumuksia, jotka olivat käytössä vielä 1950-luvulla. Nykyisin luolatalot ovat suojaisessa laaksossa sijaitsevan kylän vilkas turistikohde.
Montbronnin luvalla sanoen osittain ränsistyneessä tuppukylässä sijainnut, "charmantti" B & B -huoneemme oli motoristikäyttöön erityisen epäkäytännöllinen. Huoneen ovea ei saanut lukkoon, kaikki mahdolliset tasot oli lastattu kitschahtavalla sisutustilpehöörillä (itse asiassa koko talo oli varsinainen sisustustyylisuuntien sulatusuuni), ripustusmahdollisuuksia ajokamppeille oli vähän, sänky oli liian lyhyt, eikä käytävällä sijainnut kylpyhuonekaan kylpyammeineen ollut mitenkään peseytyjäystävällinen. Positiivista majapaikassamme oli kuitenkin siisteys, puulattia, parveke, näkymä puutarhaan ja rauhallinen sijainti.
Olipa hyvä, että lounastimme matkan varrella Abreschvillerissa tukevasti alueelle tyypillistä, voimakkaan hajuisella munsterjuustolla ryyditettyä spätzleä, sillä illan kuluessa koimme senkin ihmeen, ettei ranskalaisesta kylästä saa ruokaa! Vaikka Montbronn ei ollut ihan pienimmistä pienin taajama (ilmeisesti varteenotettavaa lasi- ja kristalliteollisuutta näyttää kylässä olevan), ei siellä ollut auki olevaa ravintolaa, kylän ainoa kahvilantapainen näytti olevan lomalla. Tupakkakauppakin ennätti mennä säppiin, ennen kuin asian laita varmistui nuorelta kyläläiseltä kysyttyämme, joten edes sipsejä tai keksejä emme kyenneet ostamaan. Emme jaksaneet lähteä naapurikyliin etsimään ravitsemusliikettä, joten imeskelimme iltaravinnoksi huoneessamme tarjolla olleita toffeemakeisia oluen ja brandyn kera.
Seuraava sivu
Pääsivulle
©
Kuvat ja teksti:
Jukka Laulajainen ja Tuulevi Ovaska